maanantai 3. syyskuuta 2012

Lamppu on syttynyt!

Aamu ei lähtenyt käyntiin kovin hehkeissä tunnelmissa. Emmin koirat ovat täällä hoidossa ja jo näin parin päivän jälkeen olen aivan kypsä noihin räkyttäviin terriereihin. Kyllä Nallenkin sietäisi vilkaista peiliin, mutta minkäs teet: pentu on pentu eikä aina ymmärrä ettei toinen nyt halua leikkiä. Eilen tehtiin pitkä metsälenkki yhdessä koirien ja Ponin kanssa. Koirat saivat juosta vapaana pitkin metsiä ja kyllähän nuo juoksivat. En tiedä sitten oliko Nalle löytänyt jonkun herkkuraadon jossain kohtaa koska herätti yöllä kolmen aikaan käyttämään pihalla ja siitä huolimatta aamulla löytyi ruokahuoneen lattialta lapiotolkulla ripulipaskaa. Nalle se selvästi oli joka asialla oli ollut, koska tavaraa oli varmaan tuollaisen yhden terrierin painon verran :D

Metsäretkellä voi myös reenata agilityn alkeita:


Iloa vanhasta villasukasta (Iines, Pekka ja Nalle)

Olin ensin vähän sydän syrjällään että meneekö tappeluksi

Mutta hienosti sulassa sovussa pojat leikkivät

Nalle poseeraa

Mutta palatakseni tämänpäiväiseen ja siihen varsinaiseen lampun syttymiseen johon otsikko viittaa.
Ampaisin heti aamupalan jälkeen koirien kanssa tallille koska Jonna piti tuntia minulle jo kymmeneltä. Vettä tuli välillä ihan saavista kaatamalla ja jo alkuverkan jälkeen minun MilTecin "vesitiivis" takki antoi hihoista periksi. Kanna siinä nyt sitten kättä kun hihatkin painaa kilotolkulla. Sade selvästi häiritsi myös minun keskittymistä ja ratsastin ihan hirveän huonosti alkuun. Sateen hellitettyä sain kuitenkin oikean vaiheen silmään ja homma alkoi sujumaan. Jonna heittikin sitten yllärinä kehiin todella vaikean tehtävän. Vasempaan kierrokseen laukannosto käynnistä. Hirveän monta epäonnistunutta yritystä ja hienoa tsemppausta Jonnalta. Tässä koeteltiin nyt todellakin Ennin apujen käyttön täsmällisyyttä, oikea-aikaisuutta ja yksi kerrallaan niitä perusvirheitäni, eli tuntuman kadottamista, valmistelun puutetta, lantiolla nylkyttämistä ja etunojaan kaatumista lähdettiin eliminoimaan. Lopulta nostin pari kertaa laukan ravista ennen kun nostot käynnistä saatiin edes tehtyä. Piti muistaa vaan niiden miljoonien muiden palikoiden lisäksi saada aikaan aktiivinen käynti, mutta koska Poni kävi niin kuumana se olisi mielummin helposti ravannut.

Jonna antoi oikeaan kierrokseen (se vaikeampi meille molemmille) armoa ja sanoi, että nämä siirtymiset saan tehdä ravista. Parin läpijuoksun jälkeen oli vuorossa lampun syttyminen. Jonna taisi sanoa, että ennen nostoa tarkista onko sisäpohje läpi. Kokeilin, tunnustelin ja tunsin miltä sen kuuluu oikeasti TUNTUA, kun pohje on läpi! Avun eikä reaktion tarvitse olla suuri, mutta sen tuntee! Ja hoplaa kun nostinkin ensimmäistä kertaa tuosta noin vaan oikeata laukkaa! Sain parhaimmillaan varmaan 2-3 nostoa ympyrälle. Puolipidäte, sisäpohje oletko läpi?, puolipidäte, nosto: Jihaa! Olen hurjan onnellinen!!

Joskus heikkoina hetkinä toivoisin, että Poni olisi vähän rutinoituneempi ja vähemmän herkkä. Että se ymmärtäisi apuni vaikka ne olisivatkin vähän sinnepäin. Mutta totta on myös se ettei mikään opeta niin hyvin kuin se, että _jokaisen_ palikan pitää olla kunnossa ennen kuin haluttu reaktio tulee. Ja taas uutta oppineena ja jotain ymmärtäneenä, ymmärrän vain sen kuinka paljon on vielä opittavaa.

Rakas opettaja <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti